Alanvaihtaja Tuuli James kokee, että sairaanhoitajana hän voi tehdä merkityksellistä työtä. Leikkaussalityöskentely saa sydämen sykkimään.
Teksti: Tiina Suomalainen / Kuvat: Mikko Nikkinen
Nähdä ihmisen rinnassa verta pumppaava sydän. Se oli sairaanhoitajaksi keväällä 2019 valmistuneen Tuuli Jamesin huippuhetki. Tuulin ja sydämen kohtaaminen tapahtui leikkaussalissa, kun Tuuli oli suorittamassa viimeistä harjoittelujaksoaan.
– Se oli todella sykähdyttävää. Se antoi virtaa – tuli tunne, että olen elossa.
Jo opiskeluaikoina Tuuli tiesi haluavansa töihin leikkaussaliin. Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli kesän kirurgisella osastolla, mikä sekin oli kiinnostavaa. Syksyllä 2019 tärppäsi: hän pääsi töihin leikkaushoitajaksi.
– Leikkaussalityöskentely on uskomattoman mielenkiintoista. On hienoa päästä näkemään ihmisen anatomiaa ja kirurgien työskentelyä. Koen olevani etuoikeutettu. Minulle sopii myös leikkaussalityön rytmi, jossa tehdään työ kerrallaan.
Australiasta Suomeen
Tuulin tie sairaanhoitajaksi ei ole se kaikista tavallisin. Vielä 2000-luvulla joutsenolaislähtöinen Tuuli asui australialaisen miehensä kanssa Sydneyssä ja työskenteli valokuvausstudiossa. Sydneyn yliopistossa Tuuli oli opiskellut kaunotaiteita pääaineenaan valokuvaus.
Esikoisen synnyttyä vuonna 2010 Tuuli alkoi miettiä, mitä hän oikeastaan toivoo elämältään.
– Halusin tehdä jotakin sellaista työtä, jolla on merkitystä. Tätä ei pidä ymmärtää väärin: olen sitä mieltä, että kaikki työ on tärkeää, mutta halusin ammatin, jonka itse koin mielekkäänä.
Niinpä, kun Tuuli perheineen muutti Australiasta Suomeen, Tuuli haki sairaanhoitajaopintoihin. Perheen kuopus syntyi 2015, ja vuotta myöhemmin Tuuli aloitti opintonsa Saimaan ammattikorkeakoulussa.
– Haasteellisinta oli opiskelutehtävien tekeminen, kun kotona oli pieni lapsi. Kiitos äidilleni – hän otti kantaakseen ison osan hoitovastuusta. Tatuointiyrittäjänä työskentelevä miehenikin oli paljon töissä kiinni.
Oppiminen ei lopu ikinä
Opinnot tuntuivat Tuulista heti omalta jutulta – varsinkin, kun pääsi tekemään harjoittelujaksoja.
– Silloin tuli fiilis, että tätä lisää! Olisin kaivannut opintoihin enemmän konkretiaa – käytännön harjoituksia, simulaatioita ja lähiopetusta. Varsinkin loppuvaiheessa opinnot koostuivat lähinnä verkkokursseista.
Tuuli iloitsee saavuttamistaan tavoitteista. Artikkelin kirjoittamishetkellä, joulukuussa 2019, hän haaveili vakituisesta työstä leikkaussalissa.
– Oppiminen ei lopu siihen, kun perehdytykseni on päättynyt, vaan koko ajan on kehitettävä itseään. Tulee uusia instrumentteja ja laitteita, uutta opittavaa.
Tuuli kiittelee vuolaasti työkavereitaan, jotka ovat olleet tukena opintiellä.
– He tsemppaavat kaiken aikaa. On helppo mennä eteenpäin, kun koko työyhteisö tukee.
Artikkeli on kirjoitettu alun perin joulukuussa 2019 henkilöstölehti Miikkulaiseen. Tällä hetkellä Tuuli työskentelee sairaanhoitajana Etelä-Karjalan keskussairaalan anestesia- ja leikkausosastolla.
“Oppiminen ei lopu siihen, kun perehdytys päättyy, vaan koko ajan on kehitettävä itseään. Työkaverit tsemppaavat kaiken aikaa – on helppo mennä eteenpäin, kun koko työyhteisö tukee.”