Etelä-Karjalan hyvinvointialue järjesti syksyn aikana hyvinvointi-infoja yhteistyössä alueen kuntien, paikallisten yhdistysten ja maakunnallisten järjestötoimijoiden kanssa. Tapahtumat, jotka oli suunnattu yli 65-vuotiaille, saivat erinomaisen vastaanoton ja houkuttelivat yhteensä 642 osallistujaa paikan päälle. Lappeenrannan info keräsi suurimman osanoton, jonne saapui 152 ikäihmistä.
-Olemme positiivisesti yllättyneitä infojen suosiosta. Niille on ollut selkeästi tarve, jonka pääsimme täyttämään. Tästä on hyvä jatkaa ensi vuoden hyvinvointi-infojen suunnittelua ja kehittämistä, kertoo infojen suunnittelusta vastuussa oleva erityisasiantuntija Sari Lind hyvinvointialueelta.
Hyvinvointi-infot keskittyivät ikääntyneiden terveyteen, turvallisuuteen ja hyvinvointiin liittyviin teemoihin. Lyhyet tietoiskut käsittelivät muun muassa ikääntyneiden palveluita, hyvinvointiasemien omahoitajuutta, kotona asumisen turvallisuutta, sydän- ja muistiterveyden edistämistä sekä mielen hyvinvointia. Luennoitsijoina toimivat hyvinvointialueen asiantuntijoiden lisäksi järjestöjen edustajia.
Tapahtumille kiitosta ja korkea suosittelu
Tapahtumakiertue sai todella hyvää palautetta: osallistujat antoivat suosittelupisteiksi keskimäärin 9,0 (asteikolla 0–10). Osallistujien palautteet korostivat erityisesti tilaisuuksien lämminhenkisyyttä ja asiantuntevaa sisältöä:
Jatkuvasti sanotaan, että ikäihmisiä on paljon ja he elävät nykyään hyvin vanhoiksi. Kuluerä. Täällä hyväksyttiin vanhat ihmiset, oli lupa olla!! Kiitos!
Ohjelma oli hyvin suunniteltu ja toteutettu. Infot olivat sopivan pituisia, ajankohtaisia ja selkokielellä esitetty. Taukojumppa väliin oli erittäin piristävä. Viihtyisä ja informatiivinen tilaisuus.
– Kiitos yhteistyökumppaneille ja asiantuntijoille, jotka tarjositte oman osaamisenne ikääntyneiden hyvinvoinnin edistämiseen. Erityinen kiitos alueen kunnille sekä vanhus- ja vammaisneuvostojen jäsenille – teitte tapahtumakiertueesta onnistuneen osallistumalla infojen suunnitteluun, markkinointiin ja paikalliseen toteutukseen, kiittää Lind.
Hyvinvointi-infojen järjestäminen jatkuu ensi vuonna osana Ikäystävällinen Etelä-Karjala -hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kärkiohjelmaa, jonka tavoitteena on vastata kasvavan ikääntyvän väestön tarpeisiin yhteistyössä laajan toimijaverkoston kanssa.
Lisätietoja:
Sari Lind, erityisasiantuntija, p. 040 635 0646, [email protected]