Lokakuussa vaativan kuntoutuksen K7 -yksikkö ja akuuttigeriatrian osasto osallistuivat kansainväliseen Road worlds for seniors -pyöräilykilpailuun hienolla menestyksellä. Kilpailuun osallistuttiin polkemalla erilaisilla kuntopyörillä ja polkimin varustetuin kuntoiluvälinein.
Jo vuodesta 2017 järjestettyyn kisaan osallistui tänä vuonna yhteensä 256 joukkuetta 10 eri maasta. Vaativan kuntoutuksen K7 -osaston ja akuuttigeriatrian osaston yhteisjoukkue oli ainut Suomesta kisaan osallistunut joukkue ja sijoittui hienosti sijalle 6. Kuntoutujamme polkivat yksiköissä yhteensä huimat 11 544,80 km. Kisa oli käynnissä 7.10.–1.11.2024 välisenä aikana.
Kilpailu on lähtöisin Norjasta. Osallistuimme viime vuonna ensimmäistä kertaa ja saimme tiedon kilpailusta henkilökunnan löytämänä internetistä. Kilpailuun osallistuminen lisäsi kuntoutujien kesken yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen iloa. Koko henkilökunta osallistui aktivoimalla kuntoutujia pyöräilemään ja näin saatiin menestystä joukkueelle, kertoo vaativa kuntoutus K7 -toimintayksikön esimies Riina Tarvainen.
Kisan tarkoitus on lisätä osallistujien fyysistä aktiivisuutta mielekkäällä tavalla. Riina Tarvainen kertoo, että yhteinen tekeminen toi piristystä sekä kuntoutujien että henkilökunnan päiviin ja lisäsi yhteistä sosiaalista kanssakäymistä. Pyöräily lisäsi myös uskoa ja tyytyväisyyttä omiin kykyihin yhteistä tavoitetta kohti.
Road Worlds for Seniors
Road Worlds for Seniors on maailmanlaajuinen sisätiloissa suoritettava mestaruuskilpailu kuntoutujille, senioreille ja muistisairaille. Tänä vuonna kisassa pyöräiltiin kaikkiaan 333.230 km. Siihen osallistui joukkueissa 6.913 pyöräilijää 10 maasta. Kaikki osallistujat palkitaan mitalilla.
Kisa antaa kuntoutujille, vanhuksille ja dementiapotilaille mahdollisuuden osallistua maailmanlaajuiseen urheilutapahtumaan. Osallistuminen onnistuu myös pitkäaikaishoitolaitoksessa asuvilta. Kisa keskittyy fyysiseen aktiivisuuteen ja yhteisölliseen tekemiseen. Pyöräillessä on mahdollisuus myös seurata televisiosta tai näyttöruuduilta kauniita maisemia tai kiinnostavia ohjelmia.
Lisätietoja:
Riina Tarvainen, toimintayksikön esimies, vaativa kuntoutus K7, puh. 044 791 4843, [email protected]
Raija Hiltunen-Hahtola, akuuttigeriatrisen yksikön ja palliatiivisen yksikön esihenkilö, p. 040 485 4208 [email protected]