Isot mainokset muun muassa Helsingin rautatieasemalla ja Kampissa sekä Tampereella.
Etelä-Karjalan hyvinvointialue (Ekhva) brändäsi itsensä Etujoukkueeksi.
– Vaikka hyvinvointialueet ovat valtavien sopeutusten kohteina, me haluamme kertoa, että tarvitsemme edelleen ammattilaisia tuottamaan palveluja eikä meidän ensisijainen keinomme sopeuttaa ole henkilöstön vähentäminen, hyvinvointialuejohtaja Sally Leskinen sanoo.
Tänään maanantaina Etujoukkue-mainokset näkyvät ikonisilla paikoilla eri puolella maata. Esimerkiksi Helsingin rautatieasemalla isoilla panoraamanäytöillä asemahallin seinällä sekä Kampin 108 neliön valotaululla Narinkkatorilla. Lisäksi Ekhvan kookkaisiin mainoksiin voi törmätä Tampereen juna-asemalla ja Koskikeskuksessa sekä Jyväskylän liikenneasemalla. Pienempiä katunäyttöjä on niin ikään Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa ja Turussa. Myös eri oppilaitosten kampuksilla näkyy Ekhvan Etujoukkue useamman kuukauden.
Näkyvyyttä haetaan laajasti myös sosiaalisessa mediassa ja kohdennettuna markkinointina verkossa. Myöhemmin kampanja tulee näkymään vahvasti myös Etelä-Karjalassa.
Aloituskampanja pyörii aluksi viikolla 51 ja 1 Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa ja Jyväskylässä, koska silloin liikkeellä on paljon joulun menoliikennettä ja opiskelijoita.
– Ekhva haluaa viestiä, että Etelä-Karjalaan kannattaa tulla, jos haluaa etsiä uralla uutta suuntaa tai elämänlaatua. Juuri nyt haluamme tavoittaa erityisesti kesätöitä ja harjoitteluja miettivät eri alojen opiskelijat, henkilöstöjohtaja Nina Holopainen kertoo.
Mikä on Etujoukkue?
Etujoukkue kertoo ennen kaikkea kahdesta vahvuudesta.
– Me olemme edellä kulkijoita. Olemme näyttäneet suuntaa esimerkiksi laadukkaassa perusterveydenhuollossa, koulutussairaalana, ensihoidon ja kotisairaalan palvelujen uudistajana. Myös erikoissairaanhoidon odotusaika on meillä maan lyhyintä. Näistä kaikista meitä on pelkästään tänä vuonna kiitetty valtakunnallisella tasolla, viestintäjohtaja Liisa Hupli-Oinonen sanoo.
– Toinen selvä vahvuutemme on työyksiköiden joukkuehenki. Se nousee kaikissa kyselyissä aina esiin. Yksi todiste tästä oli se, että viime talvena meidän henkilöstöstämme 78 prosenttia oli valmis suosittelemaan työnantajaansa. Tämä oli tuolloin kovin lukema hyvinvointialueiden Mitä kuuluu -kyselyssä, Holopainen korostaa.
Markkinointi- ja viestintäteema perustuu tosiasioille. Ideoita pyöriteltiin viestinnän ja rekrytoinnin työpajoissa, henkilöstöinfossa sekä päättäjien kesken. Tukena brändin luomisessa oli lappeenrantalainen markkinointistrategi Sami Lanu sekä Mainostoimisto Groteski.
– Olemme vilpittömän kiitollisia siitä, miten upeasti henkilöstömme otti tämän Etujoukkue-idean vastaan. Halusimme markkinointikuviin meidän omia työntekijöitämme. Hetkessä meillä oli koossa lähes 200 kuvattavaa. Kampanjan aikana meistä moni myös näkyy omilla kasvoillaan. Sekin kertoo aika paljon porukan yhteishengestä, Hupli-Oinonen hämmästelee.
Mainoskuvissa on mosaiikkitausta symbolisoimassa yhteisöllisyyttä ja pelaajakortin liike kehittymistä.
Kampanja ei ole vain markkinointia, vaan myös työyhteisöviestintää ja organisaatiokulttuurin kehittämistä. Lupaus edelläkävijyydestä ja yhteisöllisyydestä on lunastettava arjessa joka päivä.
Lue lisää työpaikoistamme ja Etujoukkueesta.
Lisätietoja:
Nina Holopainen, henkilöstöjohtaja, p. 0405137746, [email protected]
Liisa Hupli-Oinonen, viestintäjohtaja, p. 040 182 1920, [email protected]