Etelä-Karjalan hyvinvointialue (Ekhva) on valmistelemassa sosiaali- ja terveyspalveluorganisaationsa johtamisrakenteen uudistamista ja käynnistää siihen liittyvät ylintä johtoa koskevat yhteistoimintaneuvottelut.
Organisaatiouudistuksen tavoitteena on asiakaslähtöisyyden parantaminen perinteisen linjaorganisaatiomallin sijaan.
Aihetta on käsitelty esihenkilötasolla esimerkiksi työpajoissa alkukevään 2024 aikana, jonka jälkeen jatkovalmistelussa on erikseen tarkasteltu muun muassa sairaalan johtamisrakennetta.
-Uudistuksen tavoitteena on järjestäytyä tavalla, joka mahdollistaa sujuvat prosessit ja päätöksenteon asiakkaalle tärkeiden kokonaisuuksien kannalta. Keskiöön otetaan asiakas ja se, miten hän ensin ohjautuu meidän palveluihimme ja sitten saa mahdollisimman helpolla tavalla tarvitsemansa palvelut yhden luukun periaatteella, hyvinvointialuejohtaja Sally Leskinen kertoo.
Johtajien määrää ei lisätä, vaan nykyisten johtajien työtehtäviä jaetaan tarkoituksenmukaisella tavalla uudestaan.
Organisaation uudistuminen edellyttää, että Ekhvan palveluiden toteuttamistavat ja rakenteet muuttuvat lähivuosina radikaalisti. Työtehtävät voivat muuttua kaikilla.
-Nyt tarkasteluun otetaan tästä näkökulmasta johtamisrakenne. Jotta valmistelua voidaan edistää viime kevään valmistelun tulosten pohjalta, on käynnistettävä yhteistoimintaneuvottelut ylimmän johdon ja vastuualuejohdon työkuvien ja -tehtävien osalta, Leskinen selvittää.
Organisaatio- ja johtamisrakenneuudistus ei koske pelastustoimea.
Aikataulutavoite: voimaan 1.1.2026
Mikäli jatkovalmistelussa uuteen ratkaisuun päädytään, johtamisrakenne ja sen vaikutukset hallintosäännön toimialue- ja muihin johtamisrakennetta sekä vastuita koskeviin määräyksiin on tarkoitus saattaa päätettäväksi aluehallitukselle ja edelleen aluevaltuustolle kevään 2025 aikana.
Uusi johtamisrakenne on mahdollista ottaa täysimittaisesti käyttöön aikaisintaan 1.1.2026.
Lisätietoja medialle
Sally Leskinen, hyvinvointialuejohtaja, puh. 0400 497 418, [email protected]