Olen Severi, 38-vuotias keuhkolääkäri. Kotoisin olen Lahdesta, ja päädyin hakemaan silloisen Kuopion yliopiston lääketieteelliseen oikeastaan sattumalta. Tuttavaperheen isä oli lääkäri, ja vanhemmat ehdottivat, että siinähän olisi minulle hyvä ammatti. Pääsin sisään, ja muutin Kuopioon. Opintojen aikana tein ensimmäisen amanuenssuurini keuhkoilla, ja tämä teki positiivisen vaikutuksen, niin erikoisalana kuin klinikan hyvän yhteishengen osalta.
Kun aikanaan valmistuin, tiesin haluavani erikoistua, mutten ollut varma, mille alalle. Niinpä laitoin paperille kiinnostavia erikoisaloja, ja aloin listata näille plussia ja miinuksia. Keuhkosairaudet sai huomattavasti enemmän plussia kuin miinuksia. Hain erikoistuvan paikkaa Lahteen, ja kun sen sain, ilmoittauduin erikoistumaan Helsingin yliopistoon.
Kun olin tehnyt keuhkopalvelut ja sisätautipalvelut PHKS:ssa, oli yliopistovaiheen vuoro. Tämä kesti kaksi vuotta, ja sen suoritin Helsingissä. Muutos oli monella tapaa suuri, ja erityisen positiivinen siksi, että erikoistuvia oli paljon, ja tulimme erinomaisesti toimeen keskenämme. Meillä oli mm. yhteinen lukupiiri, erikoislääkärikuulusteluun valmistautumista varten.
Kun sain erikoistumiseni valmiiksi, palasin Lahteen, jonka keuhkoklinikassa työskentelin läpi koronapandemian. Erityisenä mielenkiinnon kohteenani on erikoistuvien lääkärien ohjaaminen, ja tämä oli erityisvastuualueenani Lahdessa.
Tavoitteenani on, että meillä työskentelevä erikoistuva lääkäri saa laaja-alaisen ja kokonaisvaltaisen kuvan keuhkosairauksien erikoisalasta, oppii bronkoskopoimaan, pääsee talon ulkopuolisiin koulutuksiin säännöllisesti, ja saa vahvan perustan niin keuhkoklinikan osastotyölle kuin poliklinikkatyöskentelylle.
Severi Seppälä
Kun pandemia alkoi hiipua, rupesin pohtimaan, mitä tekisin jatkossa. Aloin ajatella, että työpaikan vaihtaminen voisi avata mahdollisuuksia kehittää osaamistani niin kliinikkona kuin esimiestehtävissä. Sattumalta Lappeenrannasta tarjoutui mahdollisuus hakea ylilääkärin tehtävää. Pohdinnan jälkeen päädyin hakemaan, tulin valituksi, ja olen hyvin tyytyväinen tähän ratkaisuun.
Minut on otettu EKKS:ssa erinomaisesti vastaan, ja henki niin klinikan sisällä kuin laajemmin koko sairaalassa on erittäin hyvä. Minulla on työssäni myös loistava mahdollisuus kehittää klinikkamme toimintaa, yhteistoiminnassa muiden alojen ja perusterveydenhuollon kanssa.
Tavoitteenani on, että meillä työskentelevä erikoistuva lääkäri saa laaja-alaisen ja kokonaisvaltaisen kuvan keuhkosairauksien erikoisalasta, oppii bronkoskopoimaan, pääsee talon ulkopuolisiin koulutuksiin säännöllisesti, ja saa vahvan perustan niin keuhkoklinikan osastotyölle kuin poliklinikkatyöskentelylle. Reunapalveluiden tekijälle työnkuva räätälöidään omien toiveiden ja tarpeiden mukaisesti, painottaen joko osastoa tai poliklinikkaa – skopoimaan ei tarvitse opetella 😊 Amanuenssit ja kesäkandit ovat myös lämpimästi tervetulleita!
Miksi keuhkot?
Sopivan laaja, mutta ihanan suppea erikoisala. Potilaita on perusterveistä allergikoista vakavasti sairaisiin valvontapotilaisiin, astmaatikoista aina keuhkosyöpiin. Toimenpiteitä pääsee tekemään bronkoskopioista pleurapunktioihin. Hoitokeinot ja tähän kytkeytyen diagnostiikka kehittyvät alati, joka mahdollistaa potilaiden entistä kohdennetumman hoitamisen.
Severi Seppälä
Miksi EKKS?
Oivan kokoinen sairaala, jossa yhteistyö eri erikoisalojen välillä on saumatonta, ja jonka keuhkoklinikassa yhteishenki on erinomainen. Uudet työntekijät otetaan lämpimästi vastaan ja heti osaksi työyhteisöä. Sairaala sijaitsee lähellä keskustaa, Saimaan rannalla, ja golf-kenttää vastapäätä.
Severi Seppälä
Lisätietoja:
Severi Seppälä, ylilääkäri keuhkosairaudet, puh. 040 651 1589, [email protected]
Marianne Svahn, rekrytointiasiantuntija, puh. 040 137 2320, [email protected]