• Ekhvan kiireettömiin henkilökuljetuksiin vaikuttanut taksijärjestelmän vika on osittain korjattu Read more
Etusivu » Tarvitsetko apua? » Voi hyvin » Kulttuurihyvinvointi

Kaikukortti

Sivuja päivitetään parhaillaan 25.2.2025

Kaikukortin tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien nuorten, aikuisten perheiden, ikäihmisten mahdollisuuksia osallistua kulttuurielämään, harrastaa taiteen tekemistä sekä lisätä hyvinvointia ja osallisuutta yhteiskunnassa.

Mikä on Kaikukortti?

Kaikukortilla voit hankkia maksuttomia pääsylippuja esimerkiksi museoihin, teattereihin, konsertteihin tai kansalaisopiston kurssipaikkoja. (Kohteilla voi olla rajoituksia mihin pääsee ja montako paikkaa on varattavissa).

Kuka voi saada Kaikukortin?

Kaikukortin myöntämisperusteet:

  • Kaikukortteja voivat saada Kaikukortti -verkostoon kuuluvien sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) tai hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (hyte) toimijoiden sekä järjestöjen asiakkaat, jotka ovat vähintään 16 vuotiaita ja tiukassa taloudellisessa rahatilanteessa.
  • Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia lippuja alle 18-vuotiaille lapsille, lastenlapsille tai uusperheen lapsille samaan tilaisuuteen, johon itsekin on osallistumassa. Alaikäisten lasten määrä merkitään Kaikukorttiin myöntämisen yhteydessä sekä Kaikukortti -rekisteriin.

Mistä voit saada Kaikukortin?

Kaikukorttia jakavat alla olevat Kaikukortti – verkostoon kuuluvat toimijat:

Hyvinvointialue: vammaissosiaalityö, aikuissosiaalityö, terveyssosiaalityö, lapsiperheiden sosiaalityö Lappeenranta ja Imatra, liikkuva palvelu, Liito, toiminnallinen kuntoutus Valve, työllisyyden monialainen yhteispalvelu TYP Lappeenranta ja Imatra

Ohjaamo Lappeenranta ja Imatra

Lappeenrannan Katulähetys ry, Mieli ry, Saimaan Kriisikeskus, Saimaan kulttuuripaja Heikintalo, Imatran Klubitalo, Saimaan Virta

Kaikukortti on voimassa yhden vuoden myöntämispäivästä. Kaikukortti uusitaan siinä yksikössä, missä se on alun perin myönnetty. Kaikukortin uusiminen edellyttää, että myöntämisperusteet täyttyvät.

Mihin Kaikukortti käy?

Kaikukortilla voit hankkia pääsylippuja ja kurssipaikkoja kaikkiin niihin kulttuuripalveluihin, jotka kuuluvat valtakunnalliseen Kaikukortti-verkostoon. Etelä-Karjalassa Kaikukortti verkostoon kuuluvat Lappeenranta, Imatra, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Taipalsaari, Lemi, Luumäki ja Savitaipale.

Kaiku -kohde voi pyytää henkilötodistuksen näyttämistä lipun varaamisessa tai esim. teatteriin mennessä.

Tällä hetkellä Kaikukortti käy mm. Etelä-Karjalassa osaan seuraavien tapahtumajärjestäjien tilaisuuksista.

Lappeenranta

Imatra

Muista hankkia lippusi etukäteen ja varmistaa, käykö kyseiseen tilaisuuteen Kaikukortti.

Kaikukortti ei ole lakisääteinen palvelu, vaan kuntien ja hyvinvointialueen tarjoama lisä muihin hyvinvointipalveluihin.

Lisätietoja Kaikukortista Etelä-Karjalassa:

Mika Piiroinen, asiantuntija, digitaaliset palvelut

[email protected], p. 040 6772 775

Lue lisää Kaikukortista tästä: Kaikukortti

Kaikukortti- logot

Sairaala-artoteekki

Sairaala-artoteekin tavoitteena on luoda sairaala ympäristöä viihtyisämmäksi. Artoteekin teoksia on esillä sairaalan osaston K7 potilashuoneissa, hoitokeskuksella, kipupoliklinikalla ja kanttiinilla.

Sairaala-artoteekki on Kaakon taiteen kehittämä konsepti ja Etelä-Karjalan keskussairaalan artoteekki on ensimmäinen Suomessa. Artoteekkiin kehitetään parhaillaan uutta toimintamallia yhteistyössä hyvinvointialueen, Lappeenrannan kaupungin taidemuseon ja Kaakon taide ry:n kanssa.

Artoteekki-kokoelma koostuu kaakkoissuomalaisten taiteilijoiden teoksista ja siihen kuuluu grafiikkaa, akvarelleja, valokuvia ja sekatekniikalla toteutettuja teoksia. Kokoelmaan ostettujen teosten valinnassa on kuultu sairaalan henkilökuntaa ja asiakaskunnan edustusta.

Taide ei ole hoitokeino, mutta se lisää ihmisille koettua hyvinvointia ja tuo virkistystä sairaala-arkeen.

Customer service