Kategoria: Mediatiedotteet
-
Olemme ottaneet käyttöön Omaperhe -verkkopalvelun
Omaperhe-verkkopalvelu vastaa asukkaan ensitiedontarpeeseen tarjoamalla lapsiperheille luotettavaa ja ajantasaista tietoa, oman tilanteen arviointia sekä itsehoito- ja omatoimiohjeita.
-
Ilmaisrokotukset puutiaisaivotulehdusta vastaan toteutetaan ajanvarauksella Sammonlahden hyvinvointiasemalla
Kansallisessa rokotusohjelmassa puutiaisaivotulehdusrokotukset eli TBE-rokotukset ovat maksuttomia riskialueilla. Etelä-Karjalan alueella tähän ilmaisrokotusten piiriin tuli tänä vuonna Kuusimäki-Lavolan (53810) postinumeroalue entisen, Sammonlahdessa rajatun kaupunginosan lisäksi. Kaikki näillä alueilla asuvat yli 3-vuotiaat…
-
Olemme osa Oikotien Vastuullinen Työpaikka -yhteisöä
Olemme iloisia ilmoittaessamme, että Etelä-Karjalan hyvinvointialue on liittynyt osaksi Oikotien Vastuullinen Työpaikka -yhteisöä. Tämän merkittävän askeleen myötä olemme taas hieman lähempänä tavoitettamme Suomen onnellisimmista työntekijöistä! Vastuullinen Työpaikka-yhteisö kokoaa yhteen noin…
-
Hyvinvointialuejohtajat: Alueiden 1,35 miljardin euron alijäämäennuste vuodelle 2023 kertoo vaikeasta lähtötilanteesta
Hyvinvointialueet ovat vuoden 2023 aikana tehneet talouden tasapainottamisen vaikeita päätöksiä. Siksi alueiden talouden tasapainottamisen toteutumista tulee tarkastella ensimmäistä tilinpäätösvuotta pidemmällä aikavälillä. Vuoden 2023 tilinpäätöksen ennakkotietojen perusteella hyvinvointialueet ovat päätymässä 1,35…
-
Hyvinvointialueen Toimintakykymobiili-sovelluksessa havaittiin omavalvonnassa tietoturvariski
Etelä-Karjalan hyvinvointialue (EKHVA) havaitsi järjestelmätoimittajiensa kanssa teknisen tietoturvapoikkeaman Toimintakykymobiilissaan. Omavalvonnassa havaittu tietoturva-aukko on mahdollistanut sen, että ulkopuolisilla tahoilla on voinut olla pääsy salassa pidettäviin henkilötietoihin (nimi, henkilötunnus ja toimintakyky). EKHVAlla…
-
Etelä-Karjalan ruoka-aputoimintaan noin 43 000 euron valtionavustus
Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Etelä-Karjalan hyvinvointialueelle 43 340 euroa valtionavustusta ruoka-aputoiminnan järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin vuodelle 2024. Valtionavustus on tarkoitettu ruoka-aputoimintaa järjestäville tahoille esimerkiksi lahjoitetun hävikkiruuan jakelun ja siihen liittyvän…
-
Etelä-Karjalan keskussairaala palkittiin vuoden 2023 elinluovutussairaalana
Etelä-Karjalan keskussairaala palkittiin 1.2.2024 Transplantaatiopäivillä Helsingissä vuoden 2023 elinluovutussairaalana. Palkinto perustui elinluovuttajien määrään, joka oli Etelä-Karjalassa suurin väestömäärään suhteutettuna ja muihin keskussairaaloihin verrattuna. Kaikkiaan viime vuosi oli valtakunnallisestikin ennätysvuosi elinsiirteiden…
-
Etelä-Karjalassa vahvistetaan neuropsykiatristen haasteiden varhaista tunnistamista ja tukea
Etelä-Karjalan hyvinvointialueella on lähdetty luomaan Neuropsykiatrista osaamiskeskusta, jolla vahvistetaan alueen perusterveydenhuollon neuropsykiatrisia palveluita. Osaamiskeskuksen tehtävänä on suoran asiakastyön lisäksi koordinoida alueen neuropsykiatrisia palveluita ja antaa konsultaatiotukea perustason toimijoille vähentäen näin…
-
Akuuteissa tuki- ja liikuntaelinvaivoissa uutena palveluna asiantuntijafysioterapeutin vastaanotto Etelä-Karjalan keskussairaalan päivystyksessä
Etelä-Karjalan hyvinvointialueen tavoitteena on, että kaikki tuki- ja liikuntaelinoireiset, joiden oireiden taustalla ei ole vakavia välittömiä lisätutkimusta vaativia syitä, kohtaisivat ensimmäisenä ammattilaisena fysioterapeutin. Uusimpana keinona tämän tavoitteen tueksi on aloitettu…
-
Etelä-Karjalan keskussairaala ja medisiininen osaamiskeskus palkittiin yhtenä parhaimmista nuorten lääkärien koulutuspaikoista
Suomen Lääkäriliitto ja Nuorten Lääkärien Yhdistys julkistivat torstaina 25.1.2024 Koulutuspaikkakyselyn 2023 tulokset. Etelä-Karjalan keskussairaala ja Etelä-Karjalan Medisiininen osaamiskeskus* saivat täydet viisi tähteä ja kuuluvat palkittavien koulutuspaikkojen joukkoon. Vuosittain tehtävän koulutuspaikkakyselyn…